Noin 30-vuotias mies ammuttiin kuoliaaksi myöhään keskiviikkoiltana Malmön Västra Hamnenin alueella. Alueella asuva sairaanhoitaja yritti auttaa ammuttua miestä yhdessä kahden naapurin kanssa.
Paniikki valtasi alueen laukausten kajahtaessa. Useat asukkaat kuulivat kaksi tai kolme laukausta ja huutoja. Sairaanhoitajana työskentelevä Susanne riensi avojaloin kadulle, jossa mies makasi.
Hän ja kaksi naapuria auttoivat kääntämään miehen kylkiasentoon. Hänet vietiin myöhemmin ensiapuun, mutta hänen henkeään ei voitu pelastaa.
Noin 30-vuotias mies on otettu kiinni murhasta epäiltynä. Hänet tavoitettiin alueelta ja hänellä oli hallussaan ase. Poliisi tutki luodinreikiä, joita löytyi jopa sadan metrin päästä tapahtumapaikalta, muun muassa hissin ovesta ja kuntosalin seinästä.
Tilannejohtaja Fredrik Willander kuvaili tapahtumaa erittäin vakavaksi, mutta totesi sen olevan yksittäistapaus. Asukkaat vaativat alueelle lisää valvontakameroita.