Ruotsin luonnonhistoriallisen museon mukaan Ruotsista on löytynyt kaksi uutta vieraslajia edustavaa laakamatoa. Toinen niistä on aasialainen vasarapäämato, joka voi kasvaa jopa 40 senttimetrin mittaiseksi.
Vasarapäämato, joka on saanut nimensä vasaranmuotoisesta päästään, on peräisin Kaakkois-Aasiasta. Se löydettiin viime vuoden lopulla Karlstadissa sijaitsevasta kaupasta tuontikasvien joukosta.
Ruotsin luonnonhistoriallisen museon tutkija Chahinez Bouguerche kertoo, että mato on puutarhassa epämiellyttävä vieras. Sen ihosta erittyvät kemikaalit voivat aiheuttaa ihmisissä ärsytystä, ja muista maista on tullut raportteja kissoista, jotka ovat oksentaneet purtuaan niitä.
Toinen laji, australialainen Caenoplana variegata, on löytynyt ruotsalaisista taimitarhoista. Se erittää tahmeaa limaa, joka tarttuu kissoihin ja koiriin, jotka toimivat lajin kuljetusvälineinä.
Kansainvälinen koristekasvikauppa on tärkein leviämisreitti. Bouguerche korostaa, että löydöksistä on tärkeää ilmoittaa SLU:n lajitietokantaan, sillä madoilla ei ole Ruotsissa luonnollisia vihollisia.